Jämsänkoski tehtaineen jää taakse, kun kesäkulkijan matka jatkuu Jämsäntietä etelään kohti entistä emopitäjää, Jämsää. UPM:n Jämsänkosken tehtaiden neljä paperikonetta paukuttavat normaalivuosina aikakauslehti- ja erikoisaikakauslehtipaperia, tarran pinta- ja taustapaperia sekä pakkauspaperia reippaat 800 000 tonnia käytettäväksi muun muassa leikkelepakettien, lääkepurnukoitten ja viinipullojen etiketteinä sekä elintarvikkeiden, kuten kahvin, keksien ja suklaan pakkauspapereina.

Kulinaaripuolelle keskittyneen paperikone kolmosen lisäksi Jämsänkoskella tehdään paperia "normaaliinkin" käyttöön: PK nelonen valmistaa paperia erikoisaikakauslehtien, kirjojen, luetteloiden ja suoramainonnan tarpeisiin, paperikoneet viisi ja kuusi ovat keskittyneet puolestaan yleisaikakauslehtien ja niiden liitteiden, lisälehtien ja myyntiluetteloiden valmistajien tarpeiden täyttämiseen. Vuonna 1992 valmistunut PK kutonen oli aikansa suurin painopaperikone maailmassa. Seuraava suuri investointi ja rakennuskohde oli vuonna 2002 valmistunut uusi voimalaitos.

Jämsäntien vaihtuessa Koskentieksi G. von Numersin suunnitteleman, muinoisen Suur-Jämsästä muodostuneita seitsemää kuntaa kuvaavan nuolivaakunan jälkeen kulkuri joutuu ihmettelemään tien oikealla puolella pönöttävää Pispalan Grilliä. Jämsän pohjoisin kaupunginosa kulkee kartalla kyllä Piispalan nimellä.

Piispalan ja Auvilan eteläreunassa, Jaatilanjärven lounaisrannalla, pönöttää Jämsän kovia kokenut, viides kirkko tapuleineen ja hautausmaineen. Jämsän neljännen kirkon rakennusmestariksi valittiin toissa vuosisadan alkupuolella Johan Berg, joka sai kirkon valmiiksi vuonna 1824. Mies lienee toiminut ajan tavan mukaan arkkitehtinä samaan hintaan, koska erillistä mainintaa suunnittelijasta ei löydy kirjoista eikä kansista. Parikymmentä vuotta myöhemmin Jaakko Heikinpoika Kuorikoski korjasi kirkkoa rakentamalla kirkon keskustorniin notkolla olevan katon ja kupukattoisen suuren lyhdyn.

Kirkko paloi tuhoisassa tulipalossa vuonna 1925. Palaneen kirkkorakennuksen kerrotaan olleen niin järeää kokoluokkaa, että nykyinen kirkko olisi mahtunut sen sisälle. Kellotapuli, jossa säilytettiin ns. Kauhun ajan päivinä teloitettuja paikkakuntalaisia – joista virkuimmat Jukka Rislakin kirjan mukaan poistuivat omin neuvoin säilytyspaikastaan - ei vahingoittunut tulipalossa. Nykyinen kirkko valmistui vuonna 1929. Seurakuntalaisten toivomuksen mukaisesti siitä tehtiin vanhan kirkon näköinen.

Kauhun aika Jämsässä

Kulkuri ajaa harmaassa kelissä kärrynsä kirkonmäelle ja ryhtyy etsiskelemään vasta kuluvan vuosituhannen alussa pystytettyä muistomerkkiä, jossa on kansalaissodassa kaatuneiden, tapettujen ja vankileirillä menehtyneiden nimet. Vuonna 1918 käyty sota kosketti Jämsää traagisella tavalla. Seudulla ei varsinaisesti taisteltu, vaikka sotaan toki lähdettiin niin valkoisten kuin punaistenkin puolelle. Jämsäläisiä osallistui mm. Tampereen taisteluun.

Tuolloin vielä Suur-Jämsänä kulkenut paikkakunta, muun muassa Jämsänkoski ja Koskenpää tulivat itsellisiksi kunniksi vasta vuonna 1926, jäi heti sodan alussa valkoiselle puolelle ja pysyi siellä koko kaplakan ajan. Seutu oli strategisesti sen verran tärkeä paikka, että paikkakunnalle keskitettiin Mannerheimin käskystä yli 2 000 valkoisen puolen sotilasta.

Jakso, josta paikalliset ihmiset ovat käyttäneet nimitystä Kauhun aika, alkoi helmikuussa 1918, jolloin Jämsässä surmattiin Länkipohjasta tuotu punainen vanki. Nimitys on syntynyt kansan suussa kuvaamaan valkoisen terrorin jaksoa, joka jatkui aina toukokuun puolivälissä Helsingissä pidettyyn valkoisten voitonparaatin saakka. Varsinaista vankileiriä ei Jämsässä ollut, vankiloiksi kelpasi tarkoitukseen sopiviksi muutetut paikalliset rakennukset sekä eri puolella Suomea, muun muassa Pohjanmaalla sijainneet vankileirit.

Kauhun ajan terroria on luonnehdittu Jukka Rislakin kirjassa puhdistukseksi, jossa kuittailtiin mitä kummallisimpia kalavelkoja, vaikka se kohdistuikin erityisesti ammatillisesti ja poliittisesti aktiiviin työväestöön. Paperitehtaiden ammattiosastojen pöytäkirjat ja jäsenluettelot olivat erityisen suuren mielenkiinnon kohteina. Kosovon meininkiä tuonaikaisessa kotimaassamme edusti myös se, ettei ketään uhreista tuomittu minkäänlaisessa oikeusistuimessa.

Valkoisen terrorin yhdeksi pahimmaksi keskittymäksi luonnehdittuja Jämsän teloituksia ja murhia arvostelivat jopa valkoisten omat johtajat. Uhrien lukumäärästä on esiintynyt erilaisia lukuja; uusimman näkemyksen mukaan noin 170 jämsäläistä kuoli sodan takia ja kahdeksisenkymmentä sai surmansa valkoisen terrorin vuoksi. Tekijät olivat pääasiassa paikallisia. Toimittaja Jukka Rislakin aiheesta kirjoittama kirja Kauhun aika ilmestyi vuonna 1995. Rislakki arveli sen ensimmäisessä lauseessa, "ettei ole varmasti ainoa, johon Jämsän kirkkomäki historiallisine muistoineen on tehnyt vaikutuksen".

No ei totisesti, tuumaa kulkuri ja käy juttusille miehensä hautakiven juurelle istutettuja kukkia kastelevan vanhemman, paikkakuntalaisen naisen kanssa. Edesmennyt mies ja veli ovat olleet Jämsänkosken paperitehtaalla töissä, ja vaikka nainen on syntynyt kansalaissodan jälkeen 1920-luvulla, ovat Rislakin kuvaamat tapahtumat hänelle tuttuja.

- Tuossa kappelissa säilytettiin teloitettujen ruumiita, ja se toimii yhä ruumiskylmiönä, viittaa harmaantunut rouva vieressä kohoavan vaalean rakennuksen suuntaan ja neuvoo samalla tien vasta vuonna 2000 pystytetylle rauhan ja sovinnon muistomerkille.

- Siellä se on ihan hautausmaan pohjoispäässä.

Neuvo oli osittain oikeaan osunut, paikalta löytyi muistomerkki. Jämsän kunta oli nimittäin pystyttänyt kirkkomaan ulkopuolelle punaisten joukkohaudan päälle muistomerkin joskus 1950-luvulla, jota täydennettiin säällisempään suuntaan vuonna 2000. Alkuperäinen, tölskinpuoleinen teksti "1918 – Aatteensa puolesta sortuneiden muistoksi, Jämsän kunta", ei tahtonut mennä purematta jakeluun, mutta punagraniittipaasi jäi paikoilleen teksteineen kaikkineen liki puoleksi vuosisadaksi.

Kun Heikki Häiväojan suunnittelema, punaisesta ja vaaleasta graniittirististä tehty Rauhan ja sovinnon patsas vihdoin vuonna 2000 mahtui kirkkomaan sisäpuolelle sankarihautojen ja Karjalaan jääneiden muistomerkin sekä ortodoksien Matkamies-muistomerkin sekaan, lievennettiin vanhankin paaden särmiä samaisen Häiväojan suunnittelemalla punertavalla ristillä, johon oli kaiverrettu vuoden 1918 tapahtumien pyörteissä menehtyneiden nimet. Kulkuri tavailee kivipaateen hakattuja, ihan tavallisia suomalaisia nimiä: Jokinen, Virtanen, Lahtinen, Mäkinen, Nieminen…

Rauhan ja sovinnon muistomerkki saatiin, vaikka sitten 82 vuoden jälkeenkin.

"Hiljaiset tehtaat outo näky"

Nykyisin noin 15 300 asukkaan Jämsä oli keskiajalla Hämeen pohjoisin hallintopitäjä, ja juuri nykyinen Jämsän kirkon seutu oli tuolloisen Suur-Jämsän asutuksen keskus. Alueeltaan se oli paljon nykyistä laajempi, sillä siihen kuuluivat Jämsän lisäksi Jämsänkoski, Koskenpää, pääosa Korpilahtea ja Muurametta sekä osa Säynätsaloa ja Petäjävettä.

Jonkinlaisena korvauksena takavuosien menetyksistä voidaan pitää Jämsän ja noin kolmentuhannen asukkaan Kuoreveden vuonna 2001 tapahtunutta kuntaliitosta, jonka ansiosta Jämsä nousi merkittävien kotimaisten ilmailupaikkakuntien joukkoon. Kuoreveden lentokonetehtaassa on suunniteltu ja rakennettu muun muassa legendaariset koulutuskoneet Vinka ja Redigo; samassa paikassa kasataan myös ilmavoimien käyttöön tulleet ja tulevat Hawkit ja Hornetit sekä NH-90 helikopterit.

Jämsän keskustaankaan ei pääse puikahtamaan kiertämättä pikku liikenneympyröitä. Aluesairaala jää vasemmalle kädelle, Teknisillä näyttäisi olevan täälläkin hyvä digikameratarjous, runko Sonylta ja kakkulat Carl Zeissilta, minkä pitäisi olla jonkinlainen laadun tae. Elintarvikekioski, Jämsän Gasthaus ja ensimmäinen liikenneympyrä on kierretty; sitten lähivuosina remontoitu ellei peräti rakennettu valkoinen funkistalo, tien toisella puolella komeassa puurakennuksessa Café Wanha Vitikkala. Cityhotelli Jämsän ukko – liekö se äijänäkin puhuteltu ja taivaasta jäänyt – pizzeria Valentino, Alko ja toriaukio, kirpputori, Pohjola, matkatoimisto, Intersport ja kahvila Akuliina, ennen kuin kirkonkylämäisen keskustan pussinperä toisen liikenneympyrän jälkeen tulee vastaan.

Paluu mutkan kautta keskustaan ja menopeli parkkiin torin reunaan. Taksinkuljettaja, paljasjalkainen jokilaaksolainen Juha Nykänen hörppii kahvia kyytiä odotellessaan. Eletään edelleen paperitehtaiden työsulun aikaa.

- Kyllähän se aika outo näky on tämä, että paperitehtaat ovat näin pitkään yhtäjaksoisesti hiljaisina. Ei tällaista olla aikaisemmin nähty, eikä toivottavasti tulla vastaisuudessa näkemäänkään, aprikoi Nykänen.
 
- Kai se kaikkien etu olisi, kun ne saisivat sovittua asiansa ja pääsisivät töihin.

Kulkuri yhtyy puhujan näkemykseen, etsii menopelinsä torin laidalta ja poistuu keskustasta Siltakadun kautta. Vanha SEO-huoltamo, Seppolan auto, Teppari; Siltakatu muuttuu Kauhkialantieksi huomaamatta. Tienvarren kyltti ilmoittaa liikennejärjestelyjen muuttumisesta, minkä voi todeta myös Ladan ikkunasta. Jämsän Metalli & kuljetuksen auto hajottaa vanhaa asfalttia, toiset laittavat uutta tilalle kunhan ehtivät. Vasemmalle jää vaalea hotelli Jämsä, yksi muinaisen Jyväskylän talven kotimatkaa pidentäneistä humupaikoista, edessä liikenneympyrä josta voi valita tien Tampereelle, Lahteen tai Jyväskylän suuntaan.

Kaipolan piipusta nousee savu

Kun kulkuri kääntää Lahdentieltä vasempaan Olkkolantielle ja UPM:n Kaipolan tehtaille, näyttäisi ainakin yhdestä piipusta puskevan savua taivaalle. Kappas kummaa, onko täällä tehty paikallinen sopimus työsulun päättymisestä?

No ei nyt vallan sentään, mutta sen verran paperiliittolaisia on töissä, että mainita saattaa. Jämsänkosken paperitehtaalta on hälytetty yksi mies lämmittämään saunaa päällikköportaalle, ja opastuspisteessä hoitaa tehtäviään toinen tehdasvartija, Jouni Suokas. Vartijat kutsuttiin töihin runsas viikko työsulun alkamisen jälkeen; tuon ajan tehtaan keskijohto varjeli tehdasalueen turvallisuutta. Taisivat kyllästyä?

- En tiedä rupesiko kyllästyttämään, mutta kai hekin totesivat että ammattimies on ammattimies, jos vaikka hälytyksiäkin rupeaisi tulemaan.

- Jaa-a, mitähän tuohon nyt oikein osaisi sanoa. Eihän tällainen kiista mikään hyvä asia ole, mutta kyllähän saavutettuja etuja on pakko puolustaa, pohtii Suokas työtaistelun syvintä olemusta.

- Siinä on nyt mukana paljon vartijoidenkin asiaa; ainahan se ulkoistamisuhka hirvittää. Mutta kyllähän näistä on sovittu paikallisesti tähänkin asti, paikallisia remonttifirmoja täällä on käynyt. Monenmoista firmaa menee portista sisään ja ulos jo nyt.

Kaipolassa tehdään kolmella paperikoneella roimat seitsemänsataatuhatta tonnia sanomalehti-, aikakauslehti- ja luettelopaperia sellaisina vuosina, kun tuponeuvotteluja ei satuta vauhdittamaan työsuluilla. Muun muassa puhelinluettelot valmistetaan Kaipolan paperista.

JOUNI HENTULA