| Hautausavustukseen korotusta lähes 50 euroa
Liiton myöntämä hautausavus kuolleen jäsenen edunsaajille korotetaan 170 euroon. Esityksen avustuksen määrästä kokoukselle teki talous- ja sääntövaliokunta. Valiokunnan esitystä vastaan käytettiin yksi puheenvuoro, jossa Myllykosken osaston edustaja Juha Mänttäri toi osastonsa terveisinä 250 euron esityksen. Kokous hyväksyi talous-ja sääntövaliokunnan esityksen. Valiokunnan esityksessä on maininta, jossa ammattiosastot ja liittotoimikunta alkavat pohtimaan hautausavustuksen korvaamista jollakin muulla etuudella, jonka jäsen saa käyttöönsä elinaikanaan. Hautausavustukseen tulee nyt korotusta lähes 50 euroa, sillä aikaisemmissa sääntöpykälässä hautausavustus oli 760 markkaa.
Ammattiosastojen johto valitaan syksyllä kahdeksi vuodeksi
Liiton sääntöihin tehtävissä muutoksissa oleellisin muutos tapahtui ammattiosastojen johtoon valittavien toimihenkilöiden toimiaikaan. Uusien sääntöjen mukaan ammattiosaston syyskokouksessa valitaan puheenjohtaja, toimikunta varajäsenineen ja tilintarkastajat kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Tähän asti ko. toimihenkilöiden toimikausi oli yhden vuoden pituinen. Osastojen tilintarkastus tehdään kuitenkin edelleen jokaisena kalenterivuonna. Muutos astuu voimaan vuoden 2005 syyskokouksissa tehtävissä valinnoissa.
Muutoksia liiton johtoryhmän titteleihin
Liittokokous päätti liiton johtoryhmään kuuluvien tittelinimiin tulleista muutoksista seuraavasti: Nykyinen pääsihteeri nimitys jää pois ja tilalle tulee liittosihteeri. Samoin osastopäällikön nimeke jää pois. Tilalle tulee sihteerin nimitys. Liiton johtoryhmänä toimii liiton puheenjohtaja, liittosihteeri, sihteeri ja talouspäällikkö. Liittosihteerin tehtävänä on avustaa liiton puheenjohtajaa ja toimia hänen sijaisenaan muissa kuin liittotoimikunnan ja työehtosopimusneuvottelukunnan puheenjohtajan sekä muissa liittotoimikunnan mahdollisesti päättämissä tehtävissä. Liittosihteerin estyessä avustajana ja sijaisena toimii sihteeri.
|