 |
Risto Kärkkäinen, os. 36, ex-pj. ”Ensimmäisen kerran näyttää nykyaikana käyvän niin, että siirrytään luokkataisteluun. Koskaan ennen ei työnantaja ole tyrkyttänyt huononnuksia TES:een. Liittotoimikunnassa ollessani EU:in uskottiin olevan tärkeä siksi, että joustovarat voitiin osoittaa yhtiöitten taseisiin, nyt ne menevät osakkeenomistajien taskuun!” |
 |
Hannu Pääkkönen, os. 85, nykyinen pj. ”Metsäteollisuus ry. on puhaltanut ilmoille aikamoisen tornadon. Mieleen tulvii väkisin vuoden 1918 tapahtumat, jolloin taisteltiin 8 tunnin työpäivästä. Tarvitseeko siitä tapella uudestaan, kun työnantaja tuputtaa taas 12 tunnin päiviä? Paperimiehet ja naiset ovat graniittia, eivätkä sorru työnantajan sanelupolitiikkaan. Rintama pitää!” |
 |
Tapio Koskinen, os. 19, ex-pj. ”Mikäli tällainen tilanne jatkuu pitkään, niin paperiteollisuudesta elantonsa saavat paikkakunnat joutuvat taatusti nostamaan veroäyriä. Tämä keskitetty työnantajan asettama työsulku on selkeä toimenpide paperin hintojen nostamiseksi. Työnantaja saa kaiken lisäksi myötätuntoa toimilleen, sitä on syytä ihmetellä! |
| |
| |