|
|
 |
Konkarit koolla |
|
Kemissä järjestettiin jo toinen toritapahtuma työsulun aikana. Tapahtumassa jaettiin tietoa paperin neuvottelutilanteesta ja nostatettiin porukkahenkeä yhdessä osastojen 41 ja 33 kanssa sekä ammatillisen paikallisjärjestön kanssa. Ensimmäisellä kerralla syötiin hernerokkaa ja paikalla oli porukkaa niin, että ruokaa meni 450 annosta. Maanantaina 6.6. maiskuteltiin sulkusopan merkeissä lohikeittoa.
Vieressäni on neljä entistä pääluottamusmiestä: Toivo Hämäläinen, Eino Hiukka, Markku Heikinmatti Veitsiluodon osasto 41:stä sekä Eero Filpus Kemin osasto 33 sta. Seuraavassa miesten mietteitä nykymenosta ja muisteloja miten silloin ennen asioita hoidettiin. Onko mikään muuttunut vuosien saatossa? Vastaus tulee kuin yhdestä suusta - kyllä on ja paljon. - Siinä missä ennen neuvoteltiin niin nyt sanellaan, käskyläiset juoksentelevat ohjeita hakemassa ja mistään ei meinaa tulla valmista.
Heidän aikaan neuvottelut käytiin aitojen sisäpuolella, sanoo Toivo Hämäläinen 72 v. ja lisää, että -paperilaiset ovat omalla selkänahallaan saavuttaneet elintasonsa, -on jouduttu myymään vakansseja ahneelle kapitalistille . Työnantajat lietsovat sairasta kateutta saadakseen työntekijät toisiaan vastaan eri ammattiliitoissa. -Eikä nyt osa isoista asioista ole yksin paperiliittolaisten, vaan kaikkia koskevia.
Eino Hiukka 65v. heittää väliin, että - nyt on menossa pöyristyttävä hyökkäys koko ammattiyhdistysliikettä vastaan. - Tällainen on ennen kokematonta suomalaisessa sopimuspolitiikassa. Onko rajut huononnusesitykset merkki yhteiskunnan oikeistolaistumisesta. - Puuttuuko solidaarisuus, kun saavutettuja etuja puretaan. - AY-liikkeen tarpeellisuus on taas tullut todistetuksi niillekin joilla usko sellaisen tarpeellisuudesta on hämärtynyt. Markku Heikinmatti 57v. sanoo patruunoiden poistuneen teollisuudesta ja uusien johtajien opit on haettu Amerikasta, vaikka niiden nimeen ei kannata vannoa kun sikäläisen paperiteollisuuden tilaa tänä päivänä katsellaan. - Kurallahan se on ja tulokset surkeita vaikka ovat käytännössä ilman ammattiyhdistysliikettä voineet huseerata. - Tämän mallin tuominen on vain lisännyt ammattiyhdistys väen yhtenäisyyttä, kiitos heille siitä. Yhteisesti totesivat miehet seuraavia asioita. - Sopimusesityskö tupon mukainen, se on täyttä humpuukia. Globaalisaatiolla yritetään murtaa ay-liikettä. - Suomalainen omaisuus on amerikkalaisten eläkesäätiöiden omistuksessa, huono asia. - Onkohan suomalainen ay-liike myöhästynyt eurooppalaisesta yhteistyöstä? - Kateuden kohteeksi sopisivat paremmin optioherrat kuin duunarit. Kalliiksi tulee teollisuudelle Tähtisen ja Fagernesin kannukset. Ammattiyhdistysväen on herättävä, ei se ole vallankumous jos haluaa tehdä työtä ja saada siitä elantonsa. Jatkuvat periksi antamiset johtavat kompromisseihin jotka tarkoittavat jatkuvaa saavutettujen etujen menettämistä. - On saatava maan rosvous loppumaan ja samalla työn tulosten kärrääminen maan rajojen ulkopuolelle. Sillä kärrääjille ei riitä EU:n rajatkaan, pian ollaan kuin suuri navetta ilman yhtään lypsävää.
Tällaisin miettein ruvetaan nyt sitten lohisopalle, jonka aikana väki kerääntyy nestoreiden ympärille muistelemaan vanhoja hyviä aikoja, vai olikohan ne niitä vai muistojen kultaa? Ainahan on muistettava ,että vastakkain ovat pääoma ja työntekijät.
Että se samasta veneestä.
Timo Berg
|
Takaisin
Etusivulle
Tulosta |
|
Entiset pääluotot
|
Kemin tehtaiden pääluottoja menneiltä vuosilta. Vas. Eero Filpus "leivän isästä" Botnialta, Markku Heikinmatti, Eino Hiukka, Toivo Hämäläinen Veitsiluodon tehtailta. |
Sisällysluettelo |
|
|