Linkit Palaute Yhteystiedot In English
HAKU
 Paperiliitto  | Jäsenpalvelut  | Työttömyyskassa  | Edunvalvonta  | Työsuojelu  | Koulutus  | Nuoret  | Viestintä
Sinun asiallasi!

Paperiliitto r.y.
Paasivuorenkatu 4 - 6 A
PL 326 00531 HELSINKI
Puh (09)70891
Faksi (09)7012279
info@paperiliitto.fi

Viimeisin lehti
Arkisto
Aikataulu
Mediakortti
Juttuvinkit
Johannes 8-9/05
60 VUOTTA JUANKOSKEN PAUHUSSA

Paperiliiton Juankosken ammattiosasto vietti 60-vuotisjuhliaan erikoisessa tilanteessa. Metsäteollisuus ry oli julistanut työsulkuun lähes koko Suomen paperiteollisuuden. Vaikka työnantaja onkin nyt sallinut juankoskelaisten jäädä työsulun ulkopuolelle, ovat työntekijät saaneet maistaa karvasta leipää jo aiemmin.

Satakunta vuotta sitten silloinen Juantehtaan omistaja vastasi metallimiesten lakkoon työsululla. Pelkkä työnteon estäminen ei silloin riittänyt, vaan työväki häädettiin yhtiön omistamista asunnoista. Silloin oli talvi vuonna 1907, Paperiliitto oli vasta perustettu eikä sen tuki riittänyt vilun ja nälän koettelemien ihmisten auttamiseen.

Ikääntyessään paperiammattiosastot tuntuvat vain vahvistuvan. Juankoskella osasto 57 60-vuotisjuhlissa oli tunnelma korkealla ja jäsenet virkeitä. Eija Ahvo ja Toni Edelman viihdyttivät tunnelmallisella musiikillaan juhlaväkeä.

Osaston puheenjohtaja Reijo Pirinen luonnehti osastoaan mieleenpainuvasti:

-Eepä 60 vuotta sitten osaston perustajajäsenet arvanneet miten vahvan ammattiosasto 57:n perustivat. Kyllä siinä vuosiin varrella on ollut ylä- ja alamäkkee, ihan kun avioliitossa konsaan. Hyvimpä osasto on töyssyt kestänä ku kerran 60 vuotta tääteen on tullu. Kiitokset niille aktiivijäsenille, jotka oovat jaksaneet taakkoo vuosien varrella kantoo jäsenistön hyvinvoennista. Vaekka tällä hetkellä taivaalla yks musta tähti loestaa nii eihän myö anneta sen häeritä tätä juhloo. Vuan onhan se jookolla mukavoo pittee haaskat juhlat.

PÄIVI TURTIAINEN


 

Takaisin Etusivulle Tulosta
Sisällysluettelo

 Pääkirjoitus
 Jouko Ahonen yksimielisesti
   puheenjohtajaksi

 Paperiliitto ei polvistu 
   tässä tappelussa

 Liittokokouksen päättämiä
   sääntömuutoksia
 Paperin arvot
 Tyni vaihtaa
   perhekeskeiselle
   laatuvapaalle

 Kokousveteraani
   Hukkasen ajatuksia
   jälkipolville

 Kahdeksan
   liittokokouksen  mies

 Liittokokouksen kuopus
 Työttömyyskassan
   hallinto uusiin puihin


 Lakimies vastaa
 Sulkutulta soppatykeillä
 Mitä ihmettä

 Tilanne Brasiliassa ja
   Kanadassa

 Maailman paperi 8/9-2005

 Konkarit koolla
 Kesäkulkija Keski-
  Suomessa
 60 vuotta Juankosken
   pauhussa

 Mitä mieltä olet
   neuvottelutilanteesta?

©Interactive Partners 2010